niinno... kaikki lähti tänään ihan suunnitellusti. oikein rauhaisa aamun hetki, reilu satsi ravinteikasta puuroa ja sitten uimahalliin. oikein tärisin innosta,koko viikon olin odottanut pääseväni köyden jatkoks. tiukkaa,määrätietosta kipuumista,mistä tietty nautin valtavasti. istuin taas pitkään löylyssä ja suihkun jälkeen suuntasin pukuhuoneeseen.
könysin jakkarasta semmoselle penkille. viereeni tuli samalla ehkä 11v kundi. kysyi:"tarviitko apua?" se oli jotenkin taas sellai pysäyttävä hetki. hoksasin nielaista jonkun vakio-kyynisistä vastauksistani ja sanoin:"ei kiitos,en tarvitse apua. kiitos,että kysyit." olin salaa ylpeä fiksuudestani ja pojasta,jonka kynnys auttaa kenties jotain oikeesti apua tarvitsevaa,säilyi edelleen matalana. hyvä poika!! niin ja hyvä jani.
oon selvästi tulossa vanhaks,kun tommosissa hetkissä läikkyy. se ei kylläkään haittaa mua,ehkäpä karskius on elämässäni taaksejäänyttä.
joo,mut uimisen jälkeen tää överi-kovis suuntas purjeeseen. ajattelin nauttia lounasta leppeessä säässä. kannatti mennä,siellä olikin toivomaani seuraa. parin pizzan palan lisäksi sain käydä taas valtavan mukavan keskustelun. tietoisesti vältän nyt ylisanoja,paitsi pizza oli sikahyvää! ja seurasta totean vain:hyvä ja oikea on...niin... hyvää ja oikeaa. tässä kohtaa puhuisin laveasti lämpimistä tunteistani ja arvostuksestani,niin siis jos osaisin. mut hei,mähän oon karski jäbä!!!
purjeen jälkeen menin vielä moikkaamaan mun adhd-kaveria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti