14.3
tilasin tänään lisäravinteita. paljon. kun halvalla sain!

sit lähdin viettämään aikaani uimahalliin. paikalla oli parikin luokallista vekaroita ruotsinkielisestä koulusta. huuto oli melkoista. vesi pärsky ja ohi kiitävät oppilaat... niin no... kiisivät vaan ohi. oikealta. vasemmalta. joka puolelta. pojat ne on vaan poikia!! iloisesti sekottui ruotsinkieli suomalaisiin ilmaisuihin ja anglisiin teinifraaseihin.
terapia-allas kuitenkin oli tyhjä. tai ei nyt tyhjä. olihan siellä vettä ja yks nainen avustajansa kanssa. mä sain venyteltyä rauhassa ja tein vähän kävelyharjotuksia. hermeettistä.
homman jälkeen menin saunaan. matkalla sinne kuulin,että läjä esiteinejä on löylyssä. tästä toipumisajasta johtuen,menin tuolilla sisään. parkkeerasin jakkaran ja kipusin lauteille poikien viereen. tulipa hiljasta! pojat epätietoisina laskivat seinistä paneleita,kurkkuja köhittiin. lopulta yhden pojan kärsivällisyys petti. ilmoille sinkosi kysymys "kuinka sä pääset tänne lauteille, vaikka liikut rullatuolilla?" vastasin,että tietty pääsen. kyl mun jalat pelaa,en vaan oikein näe eikä mulla oikein oo tasapainoo. vastaus avasi jonkun kysymysten tulvaportin. sain selvittää kaiken musta ja mun vammaisuudestani. lopuksi pojat viimeisteli kysymyspatterin kysymyksillä mun kengän numerosta ja lemmikeistäni. lopuksi kerroin kundeille,että ei multa yleensä kysytä,kun kukaan ei kehtaa. muistin ylistää jäbien rohkeutta ja varoitin,että kaikki vammaiset ei välttämättä halua vastata tämmösiin kysymyksiin. painotin pelisilmän tärkeyttä.

tämmöset kohtaamiset on hienoja. ja lapset on hienoja. -jos en tiedä,kysyn-
osaisimpa itsekin olla noin vilpitön.