ne hetket,jolloin mua aliarvioidaan on ikäviä. eritoten epämiellyttäviä ne on silloin,kun aliarvioinnille ei oo muuta syytä kuin mun vammaisuus. erityisen raiskattu olo on silloin,kun aliarvioija on virkamies.
niinniin... tätähän tää on. mut miks? onks mun habitus kenties semmonen,että se ajaa aliarvioimaan? painostaako mun omat toimet moiseen? ei ja ei. ongelma on muualla. vammaisen oletetaan olevan nöyrä. hiljainen ja vähään tyytyväinen. mut quess what? mä en oo. tiedän oikeuteni vammaisena. tiedän oikeuteni ihmisenä. meillä on vielä muutama kivulloinen virsta tasa-arvoon. suomessakin.
toimin tänään hetken normaalin vammaisen tapaan:tilasin köysitikkaat ja hupparin. "rajoitteet ovat vain omassa päässä"-hupparin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti