eilen oli tapahtuma-rikas,joskin pohjavireeltää aika surumielinen päivä. nyt kaikki pyrkii ulos musta jokseenkin lajittelemattomana ryöppynä. huomautan jo nyt siis,että asioiden julkituomis-järjestys ei ole minkäänlainen kannanotto ko. asioiden tärkeydestä. anteeks. siis pääni epäjärjestys (täällä ei oo siivottu pitkään aikaan,jos koskaan...). ja vielä mainitsen,että surumielisyys ei ihan joka hetki näkynyt mun toimissa. mikä sekin on aika surumielistä. mutta here it goes:
heti aamusta sain kuulla,että mun mummo on kuollut yöllä. tieto sinänsä ei yllättänyt,merkit on olleet ilmassa. olen varma,että mummon on nyt parempi olla. silti ikävää,koska mummo on edustanut mulle jotain hienoo ja ylevää. menettäminen on ikävää. oltiin aiemmin mummon kanssa läheisempiäkin,mut mun vammautumisen myötä,nähtiin harvemmin. se hävettää. pitäkää huoli läheisistänne!! uskallampa kuitenkin väittää,että jälkipyykki tulee olemaan jollekin kiusallinen,kivulias ja pitkä. sanokaa mun sanoneen...
päivä jatkui niin,että miro,meeri ja meerin kaveri tuli vierailulle. alkuun oli hiukan kitkasta. tulisieluisen miron (mistä lie perinyt) kanssa oli hieman kireät tunnelmat. me jääräpäät kun ollaan halukkaita hakkaamaan päätämme seinään. kieltämättä mun vanhempana pitäis tietää paremmin. aina ei vaan pysty. anyway,tunnelma vapautu yhtä äkisti kuin oli kiristynytkin ja lähdettiin urheilukentälle käsipyörän kanssa. tarkotus oli selvittää kauanko mulla menee ratakierrokseen. asian selvittyä äidyttiin taas kilpailemaan ja miro pesi mut tyylipuhtaasti. kirpas,koska oon treenannut niin uutterasti. olin kuitenkin oikeesti ylpeä mirosta. suunnaton lahjakkuus ja isin poika!!
lapset lähti ja jäin kentälle vielä treenaamaan. aikani kokeiltuani,en vaan saanut enää aikaani paranemaan. syy jäi mysteeriks.
tulin kotiin,söin ja hyppäsin mopoon. lähdin laajakallioon.
myöhemmin vielä pelattiin mölkkyä. siis minä, hannele, hippi, julia, ykä,siiri, marianne ja ville. tiedoksi saatettakoon,että mä en voittanut. oli nääs hiukan tähtäin päin persettä.
lopuks vielä meillä oli ykän ja hipin kanssa kuolleiden runoilijoitten seura. tyhjiä katseita,täysiä päitä ja helvetin sofistikoitunutta,äärimmäisen fiksua keskustelua runousopista,elämän kipupisteistä ja yhteiskunnan rappiollisesta tilasta. oli jo yö,kun saavuin kotiin...
tää päivä menköön nyt tälleen. tuhannen asiaa pitäs hoitaa,ei vaan huvita. viilentelen tunteita. rauhassa. sukkasillaan...
