20.11
viikonlopusta kaikki taas alkoi. sunnuntaina havahduin valtavaan tylsyyteen. äkkiä siirsin maanantain treenin sunnuntaille. fiksu liike,joka pelasti sunnuntain. tänään kuitenkin tein harjoituksen uudestaan.
toistan samat asiat usein. jalosti saatan itselleni luvata,että teen nyt näin. palaan kuitenkin vanhaan ja turvalliseen. kai siinäkin on kyse jonkinlaisesta addiktiosta. etenkin kriisitilanteissa toimintatapani on aina samanlainen. pyrin täyttämään tilan toiminnalla. sillai vältyn kivasti ajattelemasta...
totta puhuen,oon nyt aika alamaissa. mikään ei oikein suju,flow puuttuu. uusia,ainakin näennäisesti innostavia juttuja kyllä löytyy,mutta kun ei... ihmissuhdejutut on taas ihan rempallaan ja se tekee mut surulliseks. niin tai oikeestaan pirun turhautuneeks,kun en tajuu joidenkin asioiden yhteyttä. tyhmä kun oon. kivuliaasti törmään säännönmukaisesti kiviseinään. kun en tajuu miksi näin kävi,oon aika eksyksissä.
kirkkaasti tiedän mitä kohti haluan. tuntuu vaan siltä,että se ei riitä. tai sitten vaan teen jotain toistuvasti väärin. en tiiä. korjaisin omaa toimintaani,jos tietäisin miten. sekin tuntuu jotenkin epäoikeudenmukaiselta,kun sitä ei mulle kerrota. enkö ois sitä ansainnut?

näen kuitenkin valoa. f.e.sillanpää sen niin sattuvasti on muotoillut:"ihmiselon ihanuus ja kurjuus".