sunnuntai 16. lokakuuta 2016

16.10
vakavaa asiaa. ts. eilen mulle valkeni jotain aika olennaista:

olin uimahallissa. suihkussa. suikutuolissa. joku arviolta nelivuotias tyttö tuijotti mua. ei sanonut mitään,tuijotti vaan. olin just nousemassa tapani mukaan seisomaan seinää vasten,kun äkkiä tajusin jotain. enhän mä niin voi tehdä!! mitä se tyttö ajattelee? että tuolissa istutaan huvikseen? että kaikki vammaiset voi nousta ja vaikka kävellä,jos niitä huvittaa?
tunsin oppineeni jotain. opin,että julkikuva on tärkeä. jokainen meistä edustaa jotakin. minä sille tytölle vammaisia tai ennenkaikkea vammaisuutta. reiluahan se ei oo. ei muita vammaisia eikä mua kohtaan... mut niin vaan on. tarkkana pitää olla aina,kun näkemässä on lunan lisäks muitakin. toki tarkkana oleminen on ihan suositeltavaa noin niinku yleisemminkin. erikeskeistä se on ihmisille,jotka muutenkin erottuu massasta. esimerkkinä mainittakoon vaikka räiskyvä luonne tai pyörätuoli.

halusin sitä tai en... olen vammaisuuden mannekiini. ja solidaarisuus muita  vampoja kohtaan on hyvä lisämotivaattori kehittää itseään yhä uskottavampaa katukuntoa kohti.

Ei kommentteja: