Ryhdyin kirjoittamaan blogia, koska haluan kertoa lukijoille arjen vaikeuksista ja iloista, joita vammaisen ihmisen elämään kuuluu. Lyhyt henkilöhistoria: -Synnyin vuonna 1973 -Sain aivoinfarktin vuonna 2002. -Olen näkö- ja liikuntavammainen ja liikun pyörätuolilla. -Käytössäni on myös invamopo,josta tämä blogin nimi. -Minulla on viisi lasta,mutta olen eronnut. -Minulla on myös kissa (Luna),jonka kanssa asun kahden Kirkkonummella.
lauantai 15. helmikuuta 2014
15.2
onpa ollut nasakka päivä! aloitin päivän hyvällä aamiaisella. se antoi hyvän puhdin jumppaan. sain tehtyä tän viikon ohjelman loppuun. jo lauantaina!! vaikka viikon muu ohjelmisto hiukan jarruttelikin. siitä voimaantuneena lähdin uimahallille. soitin eskolle,sen kun piti lähtee messiin. ressukka olikin vähän sairas,menin yksin. siellä ei ollutkaan normaalia lauantain peuhupäivää,lilluttelin vaan terapia-altassa. vesihierontaa ja tunnollinen venyttely. lihashuoltoo nääs. saunoin oikein pitkän kaavan mukaan. nyt on kovasti puhdas olo. sen jälkeen lähettiin ykän kanssa nikon säbä-matsiin,josta noi kuvat. menetin väestönsuoja neitsyyteni. (rangers muuten voitti,onnea niko!!)
nojoo... tää päivä on nyt lusittu. väsään vielä itselleni nuudeli-riisi-iltapalaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti