15.7
ihmettelen itseäni. luulin jo,ettei mikään kosketa mua. että maailma ois mut jo kovettanut. ettei kukaan pääse mua lähelle. paskat,erehdyin. tavallaan on vaikeeta myöntää sitä itselleen,mut tuntuu se vaan hyvältä. pienet asiat,vaikka vaan pikainen kohtaaminen,riittää. siis siihen tunteeseen. sit vaan lipsahtaa maalailee... skenaarioita...
fyysisesti oon melko heikossa hapessa. nuhanen olo,silmät vuotaa,ehkä jopa pikku-kuume. on kylmä ja kuuma yhtäaikaa. ehkä nää mun melko monimutkaset ajatus-rakennelmat onkin kuume-hourailuu.

daisy kanssa oltiin tänään tovi ottamassa aurinkoo. mulla mitään aikaa oo uhraa näitä pirun rajallisia kesä-päiviä! tai päiviä ylipäänsä (freudilainen lipsahdus).
vetäydyn nyt pohdiskelemaan...